Messiaaninen Visuaalisen Etiikan Tutkimuskeskus 
SUOMEN MÄKIMUSEO

Historia ja tavoitteet

Suomen Mäkimuseo on MVET -keskuksen (Messiaaninen Visuaalisen Etiikan Tutkimuskeskus) mäkitutkimukseen keskittyvä toimihaara. Mäkitutkimusta on ryhdytty keskitetysti koordinoimaan, koska tieteiden laajasta perheestä on koettu puuttuvan juuri mäkien analyyttiseen tarkasteluun pureutuva tutkimussuunta. Mäkiä on tunnetusti lähestytty kokemuspohjaisesti ja niiden ulkoisiin ominaisuuksiin on kiinnitetty laajalti huomiota. Mäkiä on tutkittu myös jonkin verran niiden subjektissa herättämien tuntemusten kautta ja lähestytty mäkeä sen metaforisten ulottuvuuksien kautta. Maankuoren koostumusta ja ominaisuuksia tutkitaan myöskin huomattavissa määrin, niin käytännön sovelluksien, kuin puhtaasti tieteellisten intentioiden osalta.

Suomen Mäkimuseo on aloittanut luokittelevan ja analyyttisen tutkimuksen mäkien saralla 2000-luvun alkupuolella. Museo sai ensimmäiset tilansa vuonna 2000 Kankaanpäästä, jossa tyhjilleen jäänyt liikehuoneisto mahdollisti kokoelmien ja uusimpien tutkimustulosten esittelyn laajalle yleisölle.

Yleisölle suunnatun museokokonaisuuden ytimenä on ollut mäkitieteen teoreettisen taustan, sekä mäkiin ja mäkitutkimukseen liittyvän laajan havaintomateriaalin esittely.

Mäkitutkimuksen teoreettisena pohjana ovat mäkien yleispätevän luokittelun mahdollistavien kokoluokkien ja mäkityyppien määrittämisen mahdollistavat mäenlaskukaavat. Juuri suurimmat puutteet, joita paikkaamaan mäkitutkimus on käynnistetty, liittyvät yleisluontoisen kategorisoinnin vaikeus. Mäkeä ei ole aiemmin ollut mahdollista täysin aukottomasti irroittaa ympäristöstään ja näin päästä käsiksi mäen omimpaan, rikkaaseen olemukseen.

Suomen Mäkimuseo popularisoi tutkimuksen laajaa kenttää, näin palvellen tutkimukseen perehtymättömän yleisön ainaista tiedonjanoa. Mäet eivät saa mielestemme nykytilassa ansaitsemaansa huomiota, vaan sekoittuvat usein asian kannalta epäolennaisuuksiin. Suuri osa mäen kokemuksia mahdollistavasta rikkaudesta jää näin ihmisten tavoittamattomiin.

Tulevaisuus

Suomen Mäkimuseon yleisölle avoinna olleet tilat saavuttivat laajalti huomiota ja, niin uskomme, saivat monet pohtimaan uudelleen suhdettaan mäkiin. Kuitenkin, tästäkin huolimatta, museo joutui murheellisen pian luopumaan näistä tiloista. Mäkitutkimuksen varsinaista, luokittelevaa ja analyyttistä puolta, tämä tilaongelma ei luonnollisestikkaan vaikeuta, mutta kärsimään joutuu yleisö, joka ei nykytilanteessa pääse käsiksi perustutkimuksen viimeisimpiin saavutuksiin.

Olemme myös todenneet, että mäkitutkimus tuoreena tieteenlajina ei saa eristäytyä teoreettisuutensa linnakkeisiin, vaan sen soisi säilyttävän yhteytensä yleisöön. Tutkimustyö hakee linjojaan, eikä niiden määrittäminen saa jäädä kabinettien varjoihin. Tieteen uusimpien virtausten on säilytettävä avoimuutensa.

Suomen Mäkimuseo etsiikin, edellisiin seikkoihin nojautuen, aktiivisesti uusia tiloja, kokelmien tulevaisuus ilman tätä voi osoittautua vaikeaksi. Suomen Mäkimuseon takaa löytyvä MVET -keskus on suunnitellut käynnistettäväksi myös julkaisusarjaa mäkitutkimuksen tuloksien esittelemiseksi.


MÄKILUENTO

PHOTOGALLERY

Edit Page »